Näyttely nyt

Ei näyttelyä.

Tulevat näyttelyt

Ei näyttelyitä.

Menneet näyttelyt

09.11.2012 - 16.12.2012 Mari Isopahkala & Kirsti Taiviola

14.09.2012 - 28.10.2012 GLOW FEST - Timo Ripatti, Katrin Koit, Mikael Mantila ja Tuuli Somma

GLOW FEST

MUOTOILUN SEKATYÖLÄISTEN LETKEÄ RYTMIORKESTERI

 

Kuten festivaaleilla yleenä, tarjolla on monta näkemystä ja persoonallisuutta. Jokaisella oma lähtökohta, omat materiaalit ja ideat. Yhdistävänä tekijänä ovat erilaisuus ja innostava seura.

 

Timo Ripatti loihtii unenomaista tunnelmaa laatikoihin vangituilla käyttö-esineillä. Timon inspiraatio tulee keittiöstä ja keskittyneestä observoinnista.

Katrin Koit rakentaa taloja taloihin. Lähtökohtana on arkkitehti- pienoismallien estetiikka ja pieni ihminen.

Mikael Mantila muovailee abstaktia kauneutta. Yksinkertaisista materiaaleista syntyy mielenkiintoisia objekteja.

Tuuli Somma kehittää varjostimia jotka pyörivät sittenkin. Tuuli on kiinnostunut liikkeen ja valon rauhallisesta yhdistämisestä.

03.08.2012 - 09.09.2012 Muoto2 eli Kirsi Pasanen & Mikko Kentta

Highlight valaistus Gallerian syyskauden aloittaa rehellisistä perusmuodoistaan ja raikkaasta yksinkertaisuudestaan tunnettu Muoto2 kaksikko Kirsi Pasanen ja Mikko Kentta näyttelyllä Tools.


Näyttelyn lähtökohtana on ollut valo ja puu. Ideat valaisimille ovat löytyneet arjen apuvälineistä työnteon ohella. Inspiraatiossa ovat olleet mukana pienet yksityiskohtaiset työkalut ja välineet, jotka ovat päivittäisessä käytössä, kuten puutöissä usein käytettävä puristin.

Hauskuus ja leikkisyys ovat antaneet oman osansa muotoilulle ja näyttelyssä nähtävä Norrisvalaisin onkin saanut innoituksensa toimintaelokuvien maailmasta. C-lampin käytännöllisyys on omaa luokkaansa, sillä sitä voi säätää portaattomasti käyttötarpeen mukaan. Kaksikko on myös päivittänyt 2010 tehtyä Kulma-valaisimesta uusia versioita. Kaikki valaisimet koostuvat pääosin puusta, muovista ja Duratista.

Lue lisää...

18.06.2012 - 01.08.2012 Galleria kiinni

25.05.2012 - 17.06.2012 Metropolia Ammattikorkeakoulun muotoilun opiskelijat: Tunnelmasta valaisimeksi

Tunnelmasta valaisimeksi on näyttely tulevien suomalaisten muotoilijoiden töistä, joissa halutut tunnelmat on siirretty valaisimiksi. Näyttelyssä nähdään ennakkoluulottomia, monipuolisia ja samalla harmoonisia valaisinprototyyppejä. Valaisimet on valmistettu hyvin erilaisilla tekniikoilla ja materiaaleina niissä on käytetty niin akryyliä kuin puhallettua lasia, puuta tai alumiinia. 

Tunnelmasta valaisimeksi -näyttelyssä on esillä valaisinmuotoilukurssin aikana toteutetut työt. Kurssin tarkoituksena oli keskittyä fyysisen muodon sijaan siihen, miten valo vaikuttaa tilan tunnelmaan ja millaista valoa tarvitaan tuottamaan haluttu tunnelma.

Kaikki valaisinsuunnittelijat ovat Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Nuorista ja lahjakkaista teollisen muotoilun opiskelijoista mukana ovat Juuso Andersin (s. 1990), Henrik Hackenberg (s. 1982), Peppi Hiidenkari (s. 1989), Pasi Kärkkäinen (s. 1986), Peeta Peltola (s. 1987) ja Elina Vuokila (s. 1987). Luovista ja elämän kokemusta kartuttaneista teollisen muotoilun aikuisopiskelijoista työnsä tuovat esille Matti Aukia (s. 1983), Lauri Kaskela (s. 1980), Juhana Myllykoski (s. 1977) ja Thomas Nyholm (s. 1979). Kurssin ohjaajana toimi Anna Palomaa (s. 1979).

12.04.2012 - 20.05.2012 Konstailematonta kaunetta. Aalto + Aalto + Tero: Hattara - Light Sweets

Lukuisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissä töitään esitellyt AALTO + AALTO -muotoilutiimi on saanut vahvistukseseen Tero Kuitusen, lupaavan nuoren muotoilijan. HATTARA – Light Sweets -näyttelyssä päästään nauttimaan kolmikon yhteistyön herkullisista hedelmistä. Luvassa on vapautunutta leikkisyyttä sekä keramiikan ja valon kiehtovaa yhteispeliä.

Elina Aalto (s. 1976) on muotoilija ja sisustusarkkitehti, jolla on yhteinen suunnittelutoimisto AALTO + AALTO puolisonsa, muotoilija Klaus Aallon kanssa (s. 1975). Molemmat ovat valmistuneet Taideteollisesta korkeakoulusta, jossa myös Tero Kuitunen (s. 1986) viimeistelee taiteen maisterin opintojaan.

Elina: ”Valolla voi muokata tilaa ja tunnelmaa tehokkaasti. Vääränlaisella valolla voi myös pilata tilan.”
Klaus: ”Valo on kiinnostavaa, koska se on niin haastavaa.”
Tero: ”Valo on mielenkiintoinen elementti. Olen opiskellut myös lasia, ja siinä valon merkitys on kaikki. Ilman valoa lasi ei näytä miltään. Valo on immateriaalista materiaalia.”

24.02.2012 - 01.04.2012 Anna raikkaan valon virrata! Jussi Takkinen ja Visa Malinen: BON LUXUS

Nuorten muotoilijalupaustenJussi Takkisen ja Visa Malisen BON LUXUS -näyttely Highlight valaistus Galleriassa esittelee käyttövalaisimia, joissa on tuoretta näkemystä, luonnetta ja ajatusta. Tuotteet ovat prototyyppejä, joita on kehitelty pitkään, ja kaikki näyttelykappaleet ovat myytävänä.

Visa Malinen (s. 1982) on valmistunut muotoilijaksi Lahden Muotoiluinstituutista 2007. Hän inspiroituu esineiden rakenteesta ja lähestyy usein ideoitaan materiaalin kautta. Levollisuus, geometrisuus, käytettävyys ja rakenteellisuus ovat ominaista Malisen muotoilulle.

Jussi Takkinen (s. 1982) on opiskellut kalustemuotoilua Lahden Muotoiluinstituutissa ja taideteollista muotoilua Taikissa. Takkisen muotokielen ydintä ovat rauhallisuus, keveys ja tuoreus. Hänelle valo on valon ja varjon dialogia: valo muodostaa aina muodon ja pinnan ja on suhteessa ympäröivään tilaan.

Molempien muotoilijoiden tuotteita on ollut esillä useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissä.

Lue lisää...

13.01.2012 - 19.02.2012 Uusi vuosi alkaa valon leikillä - Juha Ahosen Kootut

Muotoilija Juha Ahosen (s. 1978) näyttelyssä Kootut esitellään muodon ja rakenteen teemoja kekseliäästi käsitteleviä valaisimia. Kootut on Ahosen ensimmäinen yksityisnäyttely, ja siellä tullaan näkemään mm. uusia, koottavia valaisimia sekä jo aiemmin kiinnostusta herättänyt Kupla-valaisin. Leikkisyys, omaleimaisuus ja hyväntuulisuus ovat Ahosen muotoilun tunnusmerkkejä. Hän on opiskellut muotoilua Lahden Muotoiluinstituutissa sekä jäänveistoa Länsi-Lapin ammatti-instituutissa. Ahonen toimii hyvin laaja-alaisesti muotoilun kentällä, ja varsinaisten muotoilutöiden lisäksi hän on tehnyt jää- ja hiekkaveistoksia ympäri maailmaa vuodesta 1999 lähtien.

Lue lisää...

11.11.2011 - 01.01.2012 Bright Corners rikkoo perinteitä Highlight valaistus Galleriassa

Muotoilija Mikko Paakkasen Bright Corners -näyttely tuo Highlight valaistus Galleriaan luonnosta tuttuja valoelementtejä perinteitä rikkovin keinoin. DJ Slow'n rakentama äänimaisema ympäröi näitä keinotekoisia luonnonilmiöitä – epäsuoraa valoa, auringon heijastumaa veden pinnasta. Paakkasta ovat inspiroineet aallon kaunis liike sekä taiteilija James Turrellin (s. 1943) luonnonvalolla leikittelevät, sakraalisia tiloja muodostavat teokset. Yhtenä näyttelyn lähtökohtana on ollut Paakkasen pyrkimys löytää uusia, energiaa säästäviä ja esteettisesti kestäviä ratkaisuja valaistukseen.

Lue lisää...

30.09.2011 - 30.10.2011 Kaamos valaisee Highlight valaistus Gallerian

Kaamos-muotoilijakollektiivin Plop-näyttely on raikas kooste tarpeellisista kodin arkituotteista uudella ja oivaltavalla tavalla. Muotoilijat Matti Syrjälä, Anna Palomaa, Katriina Nuutinen, Vesa Kattelus ja Erik Bertell ovat jo tuttu näky kansainvälisissä muotoilutapahtumissa. Heidän tuotteistaan näkyy sekä käsityön kunnioitus että teollisen valmistuksen ymmärtäminen.

Lue lisää...

10.09.2011 - 25.09.2011 Light and Fiction -näyttely avaa Highlight valaistus Gallerian

Sisustusarkkitehti, muotoilija Jesse Pietilän ja muotoilija Sebastian Janssonin Light & Fiction -näyttely saa kunnian avata uuden Highlight valaistus Gallerian Mannerheimintiellä Helsingissä. Näyttely toteutetaan yhteistyössä Selki-Aseman kanssa ja se esittelee itsenäisiä piensarjatöitä. Käsitteelliset teokset liikkuvat muotoilun ja taiteen rajapinnoilla ja tulkitsevat valoa ja sen ominaisuuksia ennennäkemättömällä tavalla.

Lue lisää...